Ensimmäinen muullaki ko suklaalla koristeltu kakku yli vuothen ja kylläpä oliki taito ruosteessa. Sokerimassa veny ja paukku ja takapuolelle jäi hirveä röpelö, mutta eipä sitä onneksi tartte muistoksi kuvata... Meän kevätpörriäiset täytti eilen kokonaista yksi vuotta!

Kylläpä on mammanpojat vielä niin kiinni äitissä, että kakkuja ei taia syntyä vielä seuraavankhan vuojen aikana montaa. Mutta jos useammpi kuites ko kaks!

Nyt on sitte nämäki pikkumiehet kastettu. Miehän se aikoinaan ajattelin, että jos vielä lapsen saan niin väkerrän oikein ihanan ristiäiskaakun marsipaanikoristeineen. Mutta ku tuliki lapsia!, niin kakusta tuliki tämmönen nopea versio valmiskuvalla varustettuna. No, mansikat on aina ihania koristeena ja tietenki söpöt poikaset.

Kakku on iso ja syöny ainaki kilon tuoreita, makoisia mansikoita, kermaa ja ihanaa Valion vaniljarahkaa. Kostutus omenamehulla.

Äitienpäivänä meän perheen lapsiluku tuplaantui, kun saatiin kaks tämmöstä söpöläistä taloon. Kun pojat tuosta vähän vantteroituu, niin eiköhän tämäkin blogi ala taas pikkuhiljaa virota.

Pitkäaikaisen työkaverin läksiäisiä haluttiin juhlistaa kakulla, jossa tullee esille rakas heppaharrastus, vihreä lempiväri ja kukkasiakin sai olla. Hevosaihe ei kuitenkaan saanut olla hallitseva, eikä kakku kokonaan vihreä.

Kakussa täytteenä hillahilloa, hilloja ja diplomaattikreemiä.

Jos mies on laitettu tillaamaan mansikkakakkua, niin ei sille voi mennä sanomaan, että tuoretta mansikkaa ei ennää saa ja pakastesellaiset ei ole kivoja kakun päällä. Mitäs sitte, jos ei ole annettu ohjeita tämmöistä tilannetta varten? No, sitte ollaan ihan hukassa, eihän sen näin pitäny mennä... Mansikkakakkua haluttiin... Ja lopuksi annetaan vappaat käet; tee semmonen, ku tekisit omalle pojalles. Hyvin tyypillinen miesasiakas! 

Välissä sentään oli sitä mansikkaa, kera rahkan ja kerman.